Ajankohtaista / kesä 11, 2015

Salaojituksen Tukisäätiö 30 vuotta

Salaojituksen Tukisäätiön perustamisesta tuli kuluneeksi 30 vuotta 4.12.2014, sillä joulukuussa 1984 Salaojakeskuksen valtuuskunta perusti säätiön ja antoi sille peruspääoman. Säätiön tehtäväksi määriteltiin salaojituksen edistämisen, koulutuksen, tutkimuksen ja julkaisutoiminnan tukeminen. Säätiö on toteuttanut säädekirjassa määrättyä tarkoitustaan monin tavoin, erityisesti kuivatuksen ympäristövaikutuksiin ja salaojasuunnittelijoiden koulutukseen on panostettu viime vuosina. Säätiön kolmikymmenvuotista taivalta juhlistettiin 28.11.2014 järjestetyssä tilaisuudessa, jossa puhujina olivat mm. MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila ja Jussi Saavalainen. Tilaisuudessa julkistettiin Suomen salaojituksen historian kolmas uudistettu painos.