Maataloudesta aiheutuvien ympäristöhaittojen minimointi vesistöihin rajoittuvilla pelloilla

Maatalous ja vesien kuormitus -yhteistutkimusprojektin (MAVERO)  erillisen tutkimushankeen yhteenvetoraportti

Maatalouden tutkimuskeskuksessa Jokioisissa perustettiin 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa kaksi suojavyöhykekenttää, joilla tutkitaan suojavyöhykkeiden kykyä puhdistaa peltojen valumavesiä. Tutkimuksessa selvitetään kahdella pintavalumakentällä kapeiden suojakaistojen (1 ja 5 m) sekä leveähköjen suojavyöhykkeiden (10 m) kykyä pidättää erodoitunutta kiintoainesta, ravinteita sekä torjunta-aineita valumavesistä. Lintupajun koekentälle perustettiin suojavyöhykkeet kesällä 1991. Suojavyöhykkeinä ovat timotei-nurminata-puna-apila-nurmivyöhykkeet sekä luonnonkasvivyöhykkeet, joilla kasvaa pensaita ja lehtipuita. Kotkanojan suojakaistakenttä valmistui syksyllä 1991. Kenttää kalibroidaan kaksi vuotta. Kalibroinnin jälkeen koeruuduille kylvetään nurmikaistat.

Ulkomaisissa tutkimuksissa suojavyöhykkeillä pystyttiin vähentämään kiintoaineshuuhtoutumia 24-95 %. Myös kiintoainekseen sitoutuneen fosforin pidättyminen suojavyöhykkeisiin oli runsasta (2-80 %). Sen sijaan liukoisten ravinteiden sitoutuminen suojakaistoihin oli vähäistä. Joissakin kokeissa suojakaistoilla nitraattitypen ja fosfaattifosforin määrät jopa kasvoivat.

Maatalouden tutkimuskeskuksen suojavyöhykekokeiden tuloksista ei voi vielä tehdä johtopäätöksiä, sillä ensimmäiset suojavyöhykkeet perustettiin vasta kesällä 1991. Ulkomaisten tutkimustulosten mukaan ainakin kapeat suojakaistat ovat tarpeen kaikilla peltoalueilla. Myös ojien varsilla tarvitaan riittävän leveitä pientareita estämään ojan reunojen sortumista sekä uomaeroosiota. Tehokkaimmiksi kiintoaineksen ja ravinteiden pidättäjäksi on todettu 10 m leveät paju- ja leppävyöhykkeet. ne sitovat huuhtoutuneesta fosforista lähes 100 % ja typestä % kasvukauden aikana.