Myyräojituksesta

← Takaisin
Tekijä Eriksson, J.; Berglund, G.; Olovsson, I.; Galvin, L.F.; Horne, D.J.; McAuliffe, K.W.
Toimittaja Laikari, Esko; Aarrevaara, Heikki
Sarja Salaojituksen tutkimusyhdistyksen tiedote n:o 14
Päivämäärä 1991
Rahoitus Salaojituksen Tukisäätiö
Sivut 40
Kieli suomi
Saatavuus Myyräojituksesta

Tämä tiedote koostuu Ruotsissa, Irlannissa sekä Uudessa-Seelannissa tehdyistä myyräojitusta koskevista tutkimuksista. Ensimmäisessä artikkelissa tarkasteltiin Keski- ja Etelä-Ruotsissa vuosina 1948-56 yhdessä salaojituksen kanssa tehtyjä myyräojituksia (34 pellolla). Ojituskohteissa tehtiin tutkimuksia ja myöhemmin määriteltiin missä olosuhteissa myyräojitus oli käytännöllistä, ja todettiin, että se oli hyvä apumenetelmä jäykissä savimaalajeissa. Viljelijät eivät kuitenkaan omaksuneet myyräojitusta. Maan tiivistymisestä johtunut maan rakenteen huononeminen vaikutti monin paikoin maan käyttöön viljelyn yhteydessä 1980-luvulla. Tämä johti myyräojituksen tutkimisen aloittamiseen uudelleen vuonna 1982. Kokemusten mukaan Ruotsissa paras ajankohta myyräauraukselle on toukokuu sekä kesäkuu, ja sopivin auraussyvyys 50 – 60 cm. Tehtyjen kenttäkokeiden tulokset vahvistivat, että vain jäykkäsaviset ja erittäin jäykkäsaviset maat sekä jotkut orgaaniset (turve) maalajit soveltuvat myyräojitettaviksi.

Irlantilaisartikkelissa vertailtiin kolmen tutkimuskohteen epästabiileihin maalajeihin aurattujen ja soratäytteisten myyräojien tehokkuutta. Tarkasteltavana olivat myyräojat, soratäytteiset myyräojat, matalat myyräojat sekä vertailun pohjana putkisalojat. Tulosten perusteella myyräojien kestoikä vaihteli epästabiileissa maalajeissa. Kolmen vuoden päästä myyräojien auraamisesta ne olivat yhdellä alueella lähes tehottomia ja toisen alueen ojat osoittivat vakavia rappeutumisen merkkejä. Kolmannella alueella myyräojat toimivat melko hyvin viiden vuoden jälkeen. Soratäytteiset myyräojat toimivat hyvin kaikilla kolmella alueella, mutta yritykset kaksinkertaistaa vierekkäisten soratäytteisten myyräojien välit ja rouhia ura niiden väliin eivät onnistuneet.

Uusiseelantilaistutkimuksessa 4,6 ha suuruinen (silttihiue) tutkimusalue oli jaettu yhdeksän ruutuun (80 x 50 m). Vuonna 1981 rakennettiin kolmenlaisia koeruutuja, putkisalaoja/myyräojaverkosto, myyräoja/myyräojaverkosto sekä salaojittamaton vertailualue. Kaikille kolmelle menetelmälle tuli siten kolme ruutua. Sadannaltaan keskimääräisellä talvi-kevätjaksolla myyräojituksen havaittiin olevan tehokas keino alentaa vedenpintaa hienojakoisessa maassa. Kuivana vuotena ero salaojittamattomaan vertailualueseen oli pieni. Pohjaveden tarkkailun (kahtena vuonna rakentamisen jälkeen) mukaan myyräojilla ja putkikokoojalla kuivattujen ruutujen sekä myyräojilla ja myyräkokoojalla salaojitettujen ruutujen vedenpinnan korkeuksien välillä oli vain pieniä eroja.