Salaojituskustannukset, kustannusten vaihtelu ja vaihteluun vaikuttaneet tekijät

← Takaisin
Tekijä Koivunen, T.
Sarja Helsingin yliopisto, Maanviljelystalouden pro gradu-tutkielma
Päivämäärä 1986
Avainsanat kustannuserät, regressiomalli, salaojituskustannukset
Organisaatio Helsingin yliopisto
Sivut 83 s.+liiteet
Kieli suomi
Saatavuus Salaojituskustannukset, kustannusten vaihtelu ja vaihteluun vaikuttaneet tekijät

Tämän tutkimuksen avulla selvitettiin salaojituskustannuksia, kustannusten vaihtelua ja vaihteluun vaikuttaneita tekijöitä. Lisäksi laadittiin kustannuksia kuvaava regressiomalli, jonka selittävinä muuttujina olivat salaojituksen eri kustannustekijät. Tutkimuksen yhteydessä selvitettiin myös ojitukselle laadittujen kustannusarvioiden paikkansapitävyyttä.

Tutkimusaineistona olivat vuosien 1982-1984 Salaojakeskuksen suunnitelmien mukaan toteutetut salaojitukset. Tulokset perustuvat 490 havaintoon, jotka edustavat alueellisesti koko otannan perusjoukkoa. Myös ojitusten jakautuminen eri kustannusluokkiin otettiin huomioon otantaa tehtäessä.

Salaojituksen kustannuserien suhteelliset osuudet ovat pysyneet tutkimusaikavälillä muuttumattomina. Suurimpia kustannuseriä olivat tarvikkeet 40,4 % ha ja urakkatyö 35,4 %. Suunnittelun osuus kustannuksista oli keskimäärin 6,4 % ja viljelijäperheen työn sekä ojituksen avustamiseen palkattujen työntekijöiden osuus 12,7 %. Pellon tasauksen ja piiri- ja valtaojien osuus kustannuksista oli keskimäärin 5,1 %. Kustannuserien osuudet vaihtelivat alueittain. Tähän vaikuttivat kustannustekijöidenhintatason vaihtelu, kaivuolosuhteet sekä urakoitsijan ja tilan keskinäinen työnjako.