Kuivatusta ja kastelua koskevia tutkimuksia

← Takaisin
Tekijä Torvela, Matias; Håkansson, August; Niini, Suvi; Maksimainen, Ilkka; Vuorinen, Matti; Takala, Mauri; Toivonen, Harri
Toimittaja Virtanen, Seija
Sarja Salaojituksen tutkimusyhdistyksen tiedote n:o 5
Päivämäärä 1988
Avainsanat aridiset alueet, kalkitus, kastelu, pohjaveden korkeus, salaojasyvyys, salaojitustutkimus, turvemaa
Rahoitus Salaojituksen Tukisäätiö
Sivut 53
Kieli suomi
Saatavuus Kuivatusta ja kastelua koskevia tutkimuksia

Tiedotteeseen oli koottu maan kuivatusta ja kastelua koskevia artikkeleita.

Salaojituksen tutkimusyhdistyksen tarkoituksena on salaojituksen ja muiden maatalouden perusparannusten, kuten peruskuivatuksen, kastelun ja vedenhankinnan edistäminen. Kun yhdistystä vuonna 1908 perustettiin, korostettiin sitä, että yhdistys tutkii, suunnittelee ja kehittää alaansa kuuluvia järjestelmiä ja menetelmiä. Yhdistyksen tarkoituksena on jatkuvasti edistää maataloustuotannon rationalisointia. Maataloustuotannon kehittyminen asettaa jatkuvasti vaatimuksia peltojen kuivatukselle. Kuivatuksen tulisi toimia myös epänormaaleissa ja vaikeissakin sääoloissa. Salaojitusta edelleen kehitettäessä kaikki neuvot ovat tarpeen; olemassa olevan tiedon lisäksi tutkimuksen on tuotettava jatkuvasti lisätietoa.

Ruotsalainen artikkeli (suomennettu lyhennelmä) käsitteli salaojasyvyyden vaikutuksia. Tutkimuksen tulokset perustuivat Etelä-Ruotsissa vuosina 1948-59 tehtyihin kenttäkokeisiin (18 paikkakuntaa). Koetuloksia kerättiin pisimmillään 10 vuodelta. Tutkimuksessa tarkasteltiin maan kuivatuksen vaikutuksia kasvien juuriston kasvuympäristöön ja kasvuun. Lisäksi pyrittiin selvittämään ojaston syventämisen vaikutuksia maan kosteusoloihin ja pohjaveden korkeuteen erilaisilla maalajeilla.

Kolmannessa artikkelissa (diplomityö) tarkasteltiin turpeen ominaisuuksia peltoviljelyyn liittyvän salaojituksen kannalta. Päätavoitteena oli silloin tällöin esiintyvän salaojituksen toimimattomuuden syiden selvitys. Tutkimuksen pohjalta pääteltiin, että turvepeltojen salaojitusta suunniteltaessa olisi tärkeää tunnistaa ne turpeen ominaisuudet, jotka aiheuttavat toimintahäiriöitä. Avainasemassa on tällöin pellon vedenjohtavuus. Vedenjohtavuudeltaan huonon turpeen kuivatus vaatii tiheän salaojituksen. Turpeen vedenläpäisy- ja vedenpidätysominaisuudet riippuvat voimakkaasti maatumisasteesta, joten maatumisaste sopii hyvin salaojituksen soveltuvuutta kuvaavaksi ominaisuudeksi. Lisäksi korkea maatumisaste kuvaa myös salaojien liettymisriskiä (pitkälle maatunut turve kulkeutuu helpommin salaojiin).

Suomalaisella aineistolla tutkitun turpeen maatumisasteen ja vedenjohtavuuden välisen riippuvuuden perusteella voitiin salaojitusta suositella rahkaturpeille, joiden maatumisaste on korkeintaan H6 von Postin asteikolla. Saraturpeilla vastaava arvo on H8. Tällöinkin tarvitaan tavallista tiheämpää ojaväliä.

Neljännessä artikkelissa (diplomityö) tarkasteltiin kuivatusojan luiskasortumia. Tutkimuksessa oli neljä tavoitetta: 1) Selvittää menetelmät ja käytännön mahdollisuudet nykyistä tarkempaan kuivatusojan luiskasortuman arviointiin 2) Esitellä erilaisia vahvistusmenetelmiä 3) Analysoida hankkeiden kokonaistaloudellisuutta 4) Tehdä ehdotuksia suunnittelukäytännön parantamiseksi.

Hämeen tutkimusaseman hienolla hiekkamaalla järjestettiin vuosina 1980-83 koe, jossa tutkittiin porkkanan ja punajuurikkaan sadetustarvetta sekä typpilannoituksen ja 3-5 vuotta ennen kokeen alkua annetun kalsiittikalkin vaikutusta porkkanan ja punajuurikkaan satoon. Tulosten mukaan punajuurikasta tulee sadettaa vain erittäin kuivina jaksoina ja typpilannoitteita annettaessa on oltava varovainen. Typen määrän tulisi olla alle 100 kg/ha, jotta nitraattitypen arvot pysyisivät kohtuullisella tasolla. Kalkitus vähensi kauppakelpoisten juurikkaiden määrää, koska rupisuus lisääntyi huomattavasti. Myös mangaanin määrä väheni punajuurikkaissa selvästi, joten tässäkin suhteessa toimenpiteen vaikutus oli negatiivinen.

Myös tiedotteen viimeisen, aridisten alueiden kastelua koskevan, artikkelin pohjana oli diplomityö. Tutkimuksessa tarkasteltiin kuivuudesta kärsivien kehitysmaiden mahdollisuuksia lisätä kastelun avulla elintarviketuotantoaan väestönkasvun vaatimusten mukaisesti. Lisäksi etsittiin ratkaisuja maaperän suolaantumisesta aiheutuviin ongelmiin. Tutkimus kohdistui lähinnä Afrikkaan, jossa elintarviketuotannon ongelmat, väestönkasvu ja ympäristöongelmat olivat kriittisimpiä.

Kastelun ja niukkojen vesivarojen optimaalisen käytön avulla voidaan merkittävästi lisätä elintarviketuotantoa sekä vähentää sadon vaihtelua siellä, missä elintarviketuotanto on riittämätöntä. Afrikan pinta-alasta kastellaan nykyään vain 0,38 % ja peltoalasta 5 %. Siellä arvioitiin olevan vielä suuret mahdollisuudet laajentaa kastelua sekä tehostaa veden käyttöä. Tämä edellyttää vesitalouden ja maatalouden kehittämistä sekä viljelijöiden ammattitaidon parantamista.

Maaperän suolaantuminen voidaan estää riittävän huuhtelun avulla. Huuhteluun tarvittava vesimäärä voidaan arvioida, kun tunnetaan kasvin suolansietokyky sekä kasteluveden ja maaperän suolapitoisuudet. Suolaantunut maaperä voidaan myös ottaa viljelykäyttöön maaperää riittävästi huuhtelemalla. Ojitus on välttämätöntä ongelmallisella maaperällä tai suolapitoista kasteluvettä käytettäessä.