Maaseutuohjelman ympäristöarviointi

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman arvioinnin yhtenä osuutena oli ympäristötoimien tuloksellisuuden arviointi, joka toteutettiin ensimmäisen kerran vuonna 2017 ja tullaan toistamaan vuonna 2019. Tavoitteena on selvittää, missä määrin Maaseutuohjelmassa on toteutettu luonnon monimuotoisuutta ja maisemaa, vesien ja maaperän hyvää tilaa sekä ilmastonmuutoksen hillintää edistäviä toimenpiteitä. Arvioinnin tuloksia käytetään komissiolle toimitettavissa arviointiraporteissa sekä kansallisen ohjelmatyön kehittämisen tukena. Arvioinnin toteutuksesta on vastannut Luonnonvarakeskus. Suurin osa käsittelyistä tietoaineistoista on Maaseutuviraston tuottamaa seurantatietoa liittyen ohjelman toteutukseen.

Arvioinnin tekemiseen on määritelty EU-tasolla yhtenäiset periaatteet, joiden mukaisesti kansallinen arviointijärjestelmä on rakennettu. Arvioinnissa käytetään indikaattoriaineistoja sekä olemassa olevaa tutkimus- ja seurantatietoa, joiden perusteella arviointikysymyksiin muodostetaan vastaukset. Tuloksellisuuden arviointi tapahtui suhteessa toimenpiteiden toteutukselle asetettuihin tavoitearvoihin. Tätä tulkintaa täydennettiin mahdollisuuksien mukaan olemassa olevien tutkimustiedon perusteella avaten toimenpiteiden laajempaa merkitystä ympäristön kannalta. Suomen maaseutuohjelmassa ympäristötavoitteet ovat strategisena ja läpileikkaavana teemana, jonka halutaan toteutuvan koko ohjelmakokonaisuuden tasolla. Maatilatason toimenpiteiden ohella ohjelmaan kuuluu neuvontaan, investointien ja yritystoiminnan tukemiseen sekä koulutukseen ja kehittämishankkeisiin liittyviä toimenpiteitä. Ohjelman tuloksellisuutta arvioitiin seuraavien ympäristötavoitteiden näkökulmasta.

Ravinnekuormitus ja eroosio. Maaseutuohjelma on tarjonnut erittäin monipuolisen valikoiman toimenpiteitä, joilla voidaan vaikuttaa ravinnekuormitukseen ja sitä kautta vesistöjen tilaa. Ohjelma myötä on voitu toteuttaa maatilojen ympäristönhoitoon liittyviä toimenpiteitä valtakunnallisessa laajuudessa. Ohjelman pinta-alatavoitteet on saavutettu tai ylitetty useimmissa toimenpiteissä kuten ravinteiden käytön säätelyssä, lietelannan sijoittamisessa peltoon, ravinteiden ja orgaanisen aineiden kierrättämisessä, valumavesien hallinnassa ja ympäristöhoitonurmien perustamisessa.

Ohjelmakauden saavutuksiin kuuluu erityisesti peltojen talviaikaisen kasvipeitteisyyden laajeneminen, minkä seurauksena myös peltojen vesieroosioriski on vähentynyt verrattuna vuoteen 2010. Kasvipeitteisyyden kohdentaminen alueelle, jolla viljellään paljon yksivuotisia kasveja ja viljelymaista suuri osuus on eroosioherkkiä savimaita, on niin ikään onnistunut hyvin.

Ympäristökorvausjärjestelmän ulkopuolella oli jäänyt 6601 tilaa ja noin 107 000 ha peltomaata (v. 2016). Tuen ulkopuolelle jäi myös isoja siipikarja- tai sikatiloja, mikä on omiaan heikentämään ohjelman ympäristötavoitteiden saavuttamista.

 Torjunta-aineiden käyttö. Torjunta-aineiden käytön hallintaa on ohjelmassa edistetty toimenpiteillä, jotka vähentävät torjunta-aineilla käsitellyn peltomaan pinta-alaa (mm. luonnonmukainen tuotanto, luonnonhoitopellot, suojavyöhykenurmet).

 Luonnon monimuotoisuuden kannalta vaikuttavia ovat olleet erilaiset ympäristönhoitonurmet ja peltoluonnon monimuotoisuustoimenpiteet, joiden yhteinen pinta-ala oli vuonna 2016 13,3 % käytössä olevasta maatalousmaasta. Tämä on ollut peltolajiston monimuotoisuuden kannalta edullista kehitystä. Kosteikkoalueiden samoin kuin perinnebiotooppien hoidossa on saavutettu vasta 70 % ohjelmakauden pinta-alatavoitteesta. Luontoarvoltaan arvokkaiden maatalousalueiden määrää kuvaava HNV -indikaattorin laskeva trendi kertoo niin ikään tarpeestaluonnonhoidon edistämiseen jatkossakin. Alkuperäisrotuja kasvatetaan noin 920 maatilalla, mikä turvaa näiden perimältään arvokkaiden lajien säilymistä. Sen sijaan alkuperäiskasvien ylläpitosopimuksien määrä on edelleen alhaisella tasolla.

Hiilen sitominen peltomaahan. Viljelysmaan kasvihuonekaasupäästöt koostuvat suurelta osin turvepeltojen viljelystä, ja tehokkaimmat toimet yleensä kohdistuvat niihin. Tulokset kuitenkin osoittavat, että myös isossa mittakaavassa tehtävät kivennäismaiden viljelyyn liittyvät toimet, saattavat olla tehokkaita. Suurin vaikutus maatalousmaan hiilivarastojen kehitykseen on ollut kerääjäkasvien viljelyllä ja monivuotisilla nurmilla. Viljelysmaan päästöt ovat kokonaisuudessaan laskeneet vuodesta 2010 alkaen, mikä johtuu turvemaiden vähentyneestä raivauksesta ja nurmen osuuden lisääntymisestä. Maaseutuohjelman toimilla on edelleen vahvistettu laskevaa kehitystä.

 Energian säästö ja –tehokkuus. Maaseutuohjelmassa on rahoitettu energian säästöön ja energiatehokkuuteen liittyviä hankkeita etenkin maatalouden ja elintarvikejalostuksen parissa. Teemoihin liittyvän hankemäärän toivotaan edelleen kasvavan ohjelmakauden aikana.

 Typpioksidi- ja ammoniakkipäästöt. Turvemaat ovat iso päästölähde maatalouden kasvihuonekaasuinventaarion perusteella typpioksiduulin osalta, joten turvemaihin kohdistuvat toimenpiteet (muokkauksen vähentäminen) ovat olennaisia, kun halutaan vähentää N2O päästöjä. Toimenpide ”Monivuotiset ympäristönurmet” ei ole ollut suosittu. Se vähentäisi päästöjä kohdistuessaan orgaaniselle peltomaalle. Maaseutuohjelman toimenpide ’Lietelannan sijoituslevitys’ vähentää levityksen aikaista ammoniakkihaihduntaa ja myös epäsuorat N2O päästöt vähenevät.

 Uusiutuvan energian käyttö. Maaseudulla on käynnissä suuri rakennemuutos fossiilisista polttoaineista kohden uusiutuvia energialähteitä. Vuonna 2013 oli maa- ja puutarhatalouden kuluttamasta energiasta jo lähes puolet metsien ja peltojen tuottamaa uusiutuvaa energiaa. Maaseutuohjelman hankkeiden ja investointitukien kautta on edistetty näkyvästi uusiutuvan energian tuottamista. Myös biokaasulaitoksia on rakennettu, minkä lisäksi biokaasun tuotantoon liittyviä selvityksiä ja suunnitelmia on tehty useilla alueilla.

Yleisenä huomiona todettiin ohjelma-arvioinnin selkeytyneen keskeisten arviointikysymysten ja niihin liittyvien tietoaineistojen tunnistamisen myötä. Maaseutuohjelma siihen liittyvine säädöksineen nähtiin kuitenkin edelleen vaikeasti hahmottuvana asiakokonaisuutena. Ilmeistä tarvetta on myös seurantatiedon keräämiseen liittyvän tietojärjestelmän edelleen keventämiseen, ja ohjelman päätöksenteon kannalta kaikkein olennaisempien aineistojen tunnistamiseen.

Biotalouden edistäminen on mukana Maaseutuohjelman keskeisissä tavoitteissa, mikä on toteutunut näyttävästi etenkin uusiutuvan energian käyttöönotossa. Teeman käsittely kaikessa laajuudessaan vaatii edelleen huomiota jäljellä olevan ohjelmakauden aikana. Maaseudun luontoarvojen ympärille viriävällä yritystoiminnalla ja palveluilla on keskeinen merkitys myös ympäristötavoitteiden kannalta, sillä tämä on omiaan vahvistamaan toimijoiden motivaatiota ja sitoutumista paikallisten luonto- ja ympäristöarvojen ylläpitämiseen.