Eri salaojakonetyypeillä tehtyjen ojitusten toimivuuden seuranta pohjavedenpinnan korkeuden ja salaojavalunnan mittausten avulla Sievin koekentällä

Salaojituksia tehdään Suomessa kaivavalla salaojakoneella tai aurakoneella. Kaivava kone kaivaa maahan salaojasyvyyden (~ 1 m) syvyisen kaivannon nostamalla kaivumaan maan pinnalle. Kaivanto täytetään myöhemmin. Aurakone vetää maassa terää, joka syrjäyttää ja kohottaa maata tehden tilaa ojitussyvyyteen salaojaputkelle ja ympärysaineelle. Kaivannon täyttöä ei tarvita. Salaojakone vaikuttaa kaivannon rakenteen muodostumiseen ja on yksi ojituksen toimintaan vaikuttavista tekijöistä.

Pohjois-Pohjanmaalla Sievissä tutkittiin eri konetyypeillä tehtyjen salaojien toimivuutta. Avo-ojitettu peltoalue (3,55 ha) jaettiin 8 koealueeseen, joista puolet salaojitettiin aurakoneella (Hoes Titan) ja puolet kaivavalla koneella (Inter-Drain 1824 T) kesäkuussa 2015. Kullekin alueelle asennettiin kolme
salaojaa käyttäen 15 m:n ojaväliä ja keskimäärin 1 m:n ojitussyvyyttä. Ympärysaineena käytettiin soraa ja kaivantoon tiputettiin ruokamultaa molemmilla konetyypeillä. Pohjavedenpinnan syvyyttä mitattiin pohjavesiputkista, jotka sijaitsivat 0,2, 0,6, 2,5 ja 7,5 m:n etäisyyksillä keskimmäisestä salaojasta. Kahdella koealueella syvyyttä mitattiin myös jatkuvatoimisilla mittareilla. Eri konetyyppien salaojavirtaamaa mitattiin jatkuvatoimisesti omista kokoojista. Kaikilta alueilta kerättiin satonäytteet, joista analysoitiin sadon määrää ja laatua. Sadanta mitattiin koekentällä jatkuvatoimisella sademittarilla.

Pohjavedenpinta laski kuivina aikoina kahden metrin syvyyteen ja nousi sateisina aikoina pellon pintaan. Pohjavedenpinta reagoi sadetapahtumiin nopeasti. Mittausten mukaan kaivavalla salaojakoneella tehty ojitus kuivatti pellon aurakoneella tehtyä tehokkaammin. Aurakoneella tehdyissä ojituksissa pohjavedenpinta oli keskimäärin 6–13 cm korkeammalla silloin, kun pohjavedenpinta oli salaojasyvyyden (1 m) yläpuolella. Ero ei ollut merkittävä ja pohjavedenpinnan syvyyksissä esiintyi eroja saman ojitusmenetelmän koealueiden välillä. Noin 1,5 vuoden mittausjaksolla (toukokuu 2015-joulukuu 2016) salaojavaluntaa muodostui kaivavan koneen ojituksista 11 % enemmän kuin aurakoneen alueilta. Suurimmat erot valuntamäärissä esiintyivät
sateisina kausina.

Vuonna 2016 rehuohrasato vaihteli alueellisesti välillä 3 500 – 5 300 kg ha-1. Sato oli koko koekentän alalla salaojan kohdalla keskimäärin 6 % suurempi kuin ojien puolivälissä. Sato oli 10 % suurempi salaojan kohdalla kaivavalla koneella, kun taas salaojien puolivälissä aurakoneella oli 3 %suurempi sato. Ojitusmenetelmien välinen ero pohjavedenpinnoissa ei vaikuttanut tutkimusjakson aikana pellolla tehtyihin viljelytoimiin.

Tutkimus oli osa Toimivat salaojitusmenetelmät peltoviljelyssä (TOSKA) tutkimushanketta (2014–2016), jota rahoittivat Salaojituksen Tukisäätiö sr, maa- ja metsätalousministeriö sekä Maa- ja vesitekniikan tuki ry.