Siuntionjoen Kirkkojoen veden laadun seurantatutkimus 2005

Siuntionjoen vesistöalueeseen kuuluva Kirkkojoki (Kyrkån) sijaitsee läntisellä Uudellamaalla Lohjanharjun itä- ja eteläpuolella, noin 40 kilometriä Helsingistä länteen. Kirkkojoen valuma-alueesta (F =140 km2) on noin 2/5 peltoa ja lähes 3/5 metsää. Järvien osuus on pieni, vain 0,3 % valuma-alueen pinta-alasta.

Teknillisen korkeakoulun vesitalouden ja vesirakennuksen laboratorio aloitti Kirkkojoen veden laadun seurannan toukokuussa 2005. Vesinäytteitä haettiin noin kerran viikossa kolmesta Kirkkojoen pisteestä, jotka sijaitsivat jokijuoksulla noin kahden kilometrin välein. Lisäksi näytteitä otettiin jokeen laskevasta valtaojasta. Mittauspisteet sijaitsivat Gårdskullan ja Suitian tilojen alueilla. Kirkkojoen kolmesta pisteestä näytteitä otettiin touko-joulukuussa 26 kertaa ja jokeen laskevasta valtaojasta kahdeksan kertaa. Näytteistä analysoitiin kokonaistyppi-, kokonaisfosfori-, fosfaattifosfori- sekä kiintoainepitoisuudet. Joen vedenkorkeutta seurattiin keskimmäisen tutkimuspisteen läheisyyteen asennetulta asteikolta ja sadantaa TKK:n koealueelta Siuntion Rudbäckistä. Tässä raportissa on esitetty näytteenotto- ja analysointimenetelmät sekä mittaustulokset touko-joulukuulta 2005. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää veden laadun muuttumista Kirkkojoen juoksulla sekä peltoalueilta tulevan ravinne- ja kiintoainekuormituksen mahdollista vaikutusta veden laatuun. Analysoituja ainepitoisuuksia verrattiin myös Kirkkojoesta vuosina 1974—1984 määritettyihin pitoisuuksiin.

Kirkkojoen kolmen mittauspisteen ravinne- ja kiintoainepitoisuuksien keskiarvot olivat lähellä toisiaan. Kokonaistypen keskiarvo (n= 26) oli likimain 2,0 mg N/l, kokonaisfosforin noin 100 ug PII, fosfaattifosforin noin 20 ug P/l ja kiintoaineen noin 40 mg SS/I. Pääasiassa peltojen valumavesiä Kirkkojokeen tuovan valtaojan pitoisuuskeskiarvot (n— 8) olivat: kokonaistyppi 4,7 mg N/l, kokonaisfosfori 120 ug PII, fosfaattifosfori 39 ug P/l ja kiintoaine 51 mg SS/I. Touko-joulukuussa 2005 tehtyjen vedenlaatuanalyysien perusteella jokiveden ravinne- ja kiintoainepitoisuudet olivat ennen intensiivisessä viljelyssä olevia peltoalueita ja niiden jälkeen varsin lähellä toisiaan. Jokiveden keskimäärin pienistä pitoisuusmuutoksista huolimatta tulosten perusteella on viitteitä siitä, että näytteenottopisteiden väliseltä alueelta tulevat valumavedet olivat ajoittain selvästi konsentroituneempia kuin jokivesi. Ainepitoisuudet kasvoivat varsinkin runsaiden sateiden jälkeen, jolloin peltoalueilta tuli todennäköisesti pinta- ja salaojavaluntaa.

Tutkimusjakso oli hieman keskimääräistä sateisempi. Erityisen sateinen kuukausi oli elokuu. Toisaalta syys- ja lokakuu olivat selvästi keskimääräistä vähäsateisempia. Tutkimusjakso oli kokonaisuudessaan hieman keskimääräistä lämpimämpi ja syksy poikkeuksellisen lämmin.

Kirkkojoen veden laatua (kaksi näytteenottopistettä) tutkittiin 1970- ja 1980-luvuilla toteutetun Siuntionjoen vesistön yhteistarkkailun osana. Näytteenottopisteet sijaitsivat likimain samoissa kohdissa kuin vuoden 2005 seurantatutkimuksen ylin ja alin tutkimuspiste. Yhteistarkkailun aikana Kirkkojoesta otettiin näytteitä yleensä neljä kertaa vuodessa, yksi kunakin vuodenaikana. Touko-joulukuussa 2005 Kirkkojoesta määritettyjen kokonaistyppi-, kokonaisfosfori- ja kiintoainepitoisuuksien keskiarvot olivat 10–50% aikaisemmassa tutkimuksessa määritettyjä ainepitoisuuksien keskiarvoja pienempiä. Fosfaattifosforin osalta ero oli muita pitoisuuksia selvästi suurempi, vuoden 2005 fosfaattifosforipitoisuuksien keskiarvot olivat alle viidesosa vuosien 1974–84 keskiarvoista. Vuonna 2005 ja 20–30 vuotta sitten määritettyjen ainepitoisuuksien vertailua vaikeuttavat eri aikana käytetyistä analyysimenetelmistä mahdollisesti aiheutuvat erot analyysituloksissa ja tarkastelujakson erilaiset näytemäärät. Myös näytteenottoajankohdan virtaama, josta ei ollut havaintoja vuosina 1974–84, vaikuttaa pitoisuuksiin. Teollisuuden ja asutuksen pistekuormitus Kirkkojokeen on kuitenkin selvästi vähentynyt vuoden 1993 jälkeen, mikä selittänee pitkälti pitoisuuksien pienenemistä. Myös lannoitteiden käytön väheneminen 1990-luvun puolivälistä lähtien on todennäköisesti vähentänyt valumavesien ja siten jokiveden ravinnepitoisuuksia.